Etusivulle---->Juttugalleria 

JusteDebout 2007  (31.3.2007)

                    Ja niin kävi eräänä päivänä (tarkemmin 18.2.2007), että kaunis, rohkea ja vaatimaton seurueemme oli lähtevä kohti Pariisia vajaan kahden viikon ajaksi. Siellä meidän oli määrä kokea, oppia, osallistua ja joutua taloudellisiin vaikeuksiin ja optimisteina ajattelimme, ettei mikään meitä tehtävässämme estäisi.
                    Reissu ei ollut kenellekään ensimmäinen laatuaan, joten reissun alku oli varsin yllätyksetön. Sää oli Pariisissa totuttuun tapaan varsin keväinen hyvässä ja pahassa ja se jättimäinen torni oli vieläkin tukirakennevaiheessa. Ehkä siihen ensi vuodeksi saadaan vihdoin ne seinät paikoilleen. Perinteisen hotellimajoituksen sijaan olimme tällä kertaa päättäneet vuokrata asunnon, joka sitten saatiinkin pieneen ylihintaan hyvältä paikalta. Vaikka asunto epätasaisine lattioineen ja vinoine oviaukkoineen ei suomalaisen mittapuun mukaan ollutkaan ihan näyttökunnossa, eivät pikkuviat päässeet häiritsemään. Suihku toimi varsin hyvin, joten ranskalaisittain asiat olivat jopa yllättävän hyvällä mallilla ja kun vielä keittiöstäkin löytyi kaikki tarvittava, kelpasi Pariisin ytimeen asettua taloksi.
                    Koska yksityiskohdat eivät kiinnosta ketään, tiivistettäköön koko kisoja edeltävä ja niiden jälkeinen aika seuraavasti: Kävelyä, nähtävyyksiä, workshoppeja (tosin ei allekirjoittaineen kohdalla), kävelyä, yöelämää, kävelyä ja shoppailua. Myös lentävät lauseet ”Let’s Green”, ”Put your hands together.” ja ”Man in the box.” tekivät pysyvän entréen elämiimme. Siinähän mietitte mitä ne tarkoittavat. Workshopeista mainittakoon sen verran, että house oli houkutellut paljon ihmisiä, mutta locking ei niinkään. Kaikkien ensi vuotta ajattelevien on siis hyvä pistää tämä korvan taakse miettiessään ilmoittautumisajankohtaa. Newstylesta ja poppingista en valitettavasti osaa sanoa mitään, enkä myöskään lähde sen tarkemmin erittelemään house tai locking-workshoppien tasoa. Suosittelen kysymään sellaisilta, jotka ovat kuulleet jostakin, joka on henkilökohtaisesti ollut paikan päällä treenaamassa.
                    Kisafiilikseen päästiin rahvaasta poiketen jo kisoja edeltävänä päivänä eli lauantaina 24. päivä, jolloin kaupungintalolla pidettiin Pariisin karsinnat. Kahtena edellisenä vuonna olin ollut paikalla yleisönä, mutta olin mennyt viime vuonna lupaamaan Teemu Korjuslommelle, että osallistuisin hänen kanssaan kisoihin ensi kerralla, joten tällä kertaa ohjelma oli vähän toinen. Se aika, minkä karsintapaikalla olimme, meni käytännössä venyttelyyn, treenaamiseen ja yleiseen stressaamiseen omaa vuoroa odotellessa. Kisat eivät olleet jännittäneet käytännössä yhtään ennen Pariisiin saapumista, mutta kun kaupungintalolla sitten oli kisatamineet päällä ja keskellä yhtä suurta tanssijalaumaa, alkoi stressi nostaa päätään. Miksi ei tullut treenattua kovempaa? Miksi ei tullut treenattua niitä ja niitä juttuja enemmän? Miksi ei tullut käytettyä raskaampia painoja? Odotukset olivat onneksi alun alkaenkin pienet ja päämääränä vain kokemuksen kerääminen, joten nämä ajatukset eivät juurikaan haitanneet. Häviämäänhän tänne tultiin! Kun sitten vihdoin tuli meidän vuoromme astua lavalle, otti hermostus siinä määrin vallan, että ne vähätkin yhteiset jutut unohtuivat kuin vaalilupaukset ja koko veto meni allekirjoittaneella puoliksi hermoillessa. Onneksi kuitenkin vain puoliksi. Kumpikaan ei tehnyt mitään kardinaalivirheitä ja ajoittain tuli jopa kuunneltua musiikkia. Toki aina jää omasta mielestä paljon parantamisen varaa, mutta lavalta ei kummankaan tarvinnut poistua egonsa sirpaleita keräillen ja karsinnoista jäi ihan hyvä fiilis, vaikka jatkopaikka jäikin lopulta saamatta. Muita kilpailusuorituksia ei koko päivänä tullut katsottua kuin muutama, mutta vastaavasti istumalihakset pääsivät huomattavasti helpommalla kuin edellisinä vuosina. Saldo siis kaiken kaikkiaan plussan puolella. Miinuspuolista mainittakoon se, etteivät Lasa ja Antopio päässeet hyvästä suorituksesta huolimatta jatkoon newstyle-osiossa, mutta jonkinlaisena lohdutuksena voi pitää sitä, että experimentalissa Antopio kuitenkin vakuutti tuomarit ja pääsi aikaisempien vuosien tapaan jatkoon.
                    Sunnuntai olikin sitten itse kisapäivä ja Pariisin laitamilla sijaitseva urheiluhalli täyttyi tuhansista katsojista, joista osa oli saapunut Aasiasta asti. Kun jatkopaikka jäi saamatta, ei itse kisapäivä tarjonnut yllätyksiä aikaisempiin vuosiin verrattuna. Luvassa oli täyden työpäivän verran tanssia, jollaista ei juuri perinteisissä kisoissa näe. Lajeina olivat house, hip hop newstyle (tai pelkkä newstyle tai hip hop riippuen siitä mistä lukee ja keneltä kysyy), locking, experimental eli oma tyyli ja popping ja jokaiseen oli osallistunut ainakin jokunen maailman huippunimi loppujen edustaessa joko uusia tulijoita tai - muutamassa harvassa tapauksessa - ”miten tuo on tänne eksynyt”-kategoriaa. Experimentalia lukuun ottamatta kisaaminen tapahtuu näissä kisoissa pareittain ja perinteisestä IDO-kisaamisesta poiketen koreografiat rajoittuivat lyhyisiin parikoreografioihin, joilla lähinnä maustettiin omia sooloja. Muutoin homman nimi oli vapaa tanssi eli tanssiminen siihen musiikkiin, mitä DJ sitten päättikään soittaa. Kisaaminen suoritetaan pari vastaan pari periaatteella ja kisaamassa olivat lauantailta selviytyneiden lisäksi muiden osakilpailuiden voittajat, joiden joukossa oli niin ruotsalaisia kuin japanilaisiakin. Kaikkien lajien käyminen finaaliin asti vei tänäkin vuonna monen monta tuntia, vaikka yhden ”runin” eli soolon eli vedon aika olikin rajoitettu minuuttiin. Kaikeksi onneksi kenenkään ei tarvinnut koko tuota aikaa homehtua paikoillaan, sillä kisoja katkoneiden esitysten ja tuomarisoolojen lisäksi kisapaikalla oli pieni klubi, jossa soitettiin levyjä koko kisojen ajan ja rinkitoimintaa oli jatkuvasti sekä klubilla, että sen ulkopuolella. Muutakin hupia siis löytyi, jos ei jaksanut jotain lajia seurata.
                    Kisaajia oli vain rajattu määrä, joten jossain vaiheessa tulivat finaalit vastaan. Pitkän päivän jälkeen loppu tuntui nopealta ja voittajien saatua pystinsä n. minuutissa (subjektiivinen arvio) oli itse kunkin aika siirtää väsynyt ruhonsa sinne mistä tulikin. Kisojen tasosta oltiin tänäkin vuonna montaa mieltä, mutta harvoissa kisoissa näkee näinkin paljon taitoa yhden katon alla. Jotain kertonee sekin, että näissä kisoissa lähes jokainen erä on perinteisesti kiinnostava myös jälkikäteen, eikä finaali ole aina se, jota tulee katseltua kisa-DVD:ltä eniten. On hyvä myös huomata kisojen sosiaalisen tason potentiaali. Jos haluaa muodostaa kontakteja tanssimaailmaan, en ihan heti osaa ehdottaa parempaa tilaisuutta. Kun uskalsi liikkua paikoiltaan, sai vähän väliä törmäillä johonkin tunnettuun – tai vielä parempaa, tuntemattomaan – lahjakkuuteen ja pienellä uskalluksella saattoi avata monia ovia. Kaiken kaikkiaan kyseessä on sen verran mukava projekti, että ensi vuonna tulee taas mentyä paikalla, jos vain elämä antaa myöten. Kilpailijana vai katsojana, se päätettäköön viime tingassa.

Muuten olen sitä mieltä, että Karthago on hävitettävä.

Kai ”Locky Balboa” Ruusuvuori

P.S. Suuret kiitokset kaikille, jotka sietivät seuraani. Rahat tulevat postissa.