• KILPAILUSÄÄNNÖT 2019 JULKAISTU!

    9. lokakuuta 2018

    Tässä poimittuina isoimmat sääntömuutokset vuoden 2019 kilpailuihin, mutta lisää pieniä tarkennuksia löytyy säännöistä punaisella. Käykää ne tarkasti läpi!

    KILPAILUSÄÄNNÖT 2019

    ANTIDOPING
    Erivapauden hakumenettely:
    ADT:n lajikohtaisen tasomäärittelyn ulkopuolella olevien urheilijoiden (= FDO ry:n) ei tarvitse hakea erivapautta etukäteen. Mahdollisen dopingtestin jälkeen heidän tulee kuitenkin hakea erivapautta takautuvasti sen osoittamiseksi, että kiellettyjen aineiden tai menetelmien käytölle on ollut erivapauden myöntämiseksi edellytetyt lääketieteelliset perusteet.
    Lajikohtaisen tasomäärittelyn ulkopuolella olevien urheilijoiden (= FDO ry:n), jotka joutuvat käyttämään sairautensa hoitoon jotakin urheilussa kiellettyä lääkettä tai menetelmää, on hyvä pitää aina itsellään valmiina (kotona, ei tarvitse kisapaikalle) ajantasaiset lääkärintodistukset, joista käy ilmi, että erivapauden myöntämiseksi vaaditut edellytykset täyttyvät.

    PRODUCTION CUP
    Cup-kilpailussa ryhmät keräävät pisteitä ja viimeisen osakilpailun jälkeen julkistetaan Cup-kilpailusarjan voittajajoukkue eli Cup-mestari. Voittaja on se ryhmä, joka on kerännyt eniten pisteitä. Voitto ei edellytä osallistumista kaikkiin osakilpailuihin, ainoastaan kokonaispisteet ratkaisevat.
     
    Cup-pisteitä voi saada per kilpailu niin, että Cup-voittaja saa kymmenen (10) pistettä, toiseksi sijoittunut kahdeksan (8) pistettä, kolmanneksi sijoittunut kuusi (6) pistettä, neljänneksi sijoittunut viisi (5) pistettä, viidenneksi sijoittunut neljä (4) pistettä ja kuudenneksi sijoittunut kolme (3) pistettä, seitsemänneksi sijoittunut kaksi (2) pistettä ja kahdeksanneksi sijoittunut yhden (1) pisteen. Mikäli kilpailevia ryhmiä on vähemmän, ei pienempiä pistesijoja jaeta. Koko Cup-kilpailusarjan voittajalle jaetaan Cup-mestaruus titteli sekä nimikoitu kiertopalkinto.

    MUUTOKSET KILPAILUSARJOIHIN VUONNA 2019:
    - Performing Arts duo aikuiset -sarjaa ei enää karsita.
    - Parisalsa jää pois.

    UUDET KILPAILUSARJAT 2019:
    - Hip Hop soolo aikuiset2 (naiset ja miehet yhdessä)
    - Katutanssi showcase aikuiset2
    - Performing Arts duo aikuiset2
    - Caribbean show duo aikuiset
    - Caribbean show pienryhmä aikuiset2
    - Rising Star disco duo aikuiset
    - Rising Star disco duo juniorit
    - Synchro dance pienryhmä

    HUOM UUDET IKÄSARJARAJAT VUODEN 2020 KILPAILUIHIN
    Kansainvälinen kattojärjestömme IDO muuttaa ikäsarjasääntöjä, jotka otetaan käyttöön myös FDO:n 2020 kilpailuissa. Muutos koskee erityisesti lapsia (max 12 vuotta) sekä junioreiden sooloja ja duoja.

    2020 kilpailuissa on seitsemän eri ikäryhmää, joiden käytön FDO ry harkitsee aina erikseen. Mikäli lasten ikäryhmää ei järjestetä, voivat lapset osallistua junioreiden ryhmän sarjaan.
     
    LAPSET: Kilpailijat, jotka täyttävät kilpailuvuonna 12 vuotta tai ovat sitä nuorempia.
    (Vuonna 2008 syntyneet ja sitä nuoremmat tanssijat)
    JUNIORIT 1 (soolo & duo): Kilpailijat, jotka täyttävät kilpailuvuoden aikana vähintään 13 ja enintään 14 vuotta.
    (Vuosina 2006-2007 syntyneet tanssijat)
    JUNIORIT 2 (soolo & duo): Kilpailijat, jotka täyttävät kilpailuvuoden aikana vähintään 15 ja enintään 16 vuotta.
    (Vuosina 2004-2005 syntyneet tanssijat)
    JUNIORIT (ryhmäsarjat): Kilpailijat, jotka täyttävät kilpailuvuoden aikana vähintään 13 ja enintään 16 vuotta.
    (Vuosina 2005-2008 syntyneet tanssijat)
    AIKUISET 1: Kilpailijat, jotka täyttävät kilpailuvuoden aikana 17 vuotta tai ovat sitä vanhempia.
    (Vuonna 2003 syntyneet ja sitä vanhemmat tanssijat)
    AIKUISET 2: Kilpailijat, jotka täyttävät kilpailuvuonna 31 vuotta tai ovat sitä vanhempia.
    (Vuonna 1989 syntyneet ja sitä vanhemmat tanssijat)
    AIKUISET 3: Kilpailijat, jotka täyttävät kilpailuvuonna 45 vuotta tai ovat sitä vanhempia.
    (Vuonna 1975 syntyneet ja sitä vanhemmat tanssijat)
    AVOIN SARJA: Sarjaan voivat osallistua kaikenikäiset kilpailijat.
        
    Tervetuloa 2019 kilpailuihin!
    FDO ry

     

     


    Uutinen julkaistu 9.10.2018, muokattu 9.10.2018